Polttoainetehokkuus
Volvo Euro 4- ja Euro 5 -moottoreissa tapahtuvan tehokkaan palamisen ansiosta polttoainetta kuluu vähemmän kuin Euro 3 -vaihtoehdoissa, mikä tietysti parantaa taloudellisuutta ja vähentää ympäristövaikutuksia. Suodatusprosessi edellyttää kuitenkin AdBlue-lisäaineen käyttöä.
Viimeisimpien arvioiden mukaan kokonaiskäyttökustannukset olisivat samaa luokkaa kuin Euro 3 -moottorilla varustetun kuorma-auton.
Valtioiden kannustustuki
Useissa Euroopan maissa valtio kannustaa esim. alempien tietullien ja edullisempien poistomahdollisuuksien muodossa sellaisten moottoreiden käyttöönottoa, jotka täyttävät Euro 4 -ja Euro 5 -päästömääräykset (esimerkiksi Saksassa 10 senttiä/km kahdentoista sentin asemasta) tai näillä moottoreilla varustettujen kuorma-autojen paremmat poistomahdollisuudet (esimerkiksi Hollannissa).
Tämä menettely yleistyy lähiaikoina eri Euroopan maissa. Selvitä oman maasi viranomaisilta mahdollisesti jo voimassa olevat kannustinjärjestelmät. Lisätietoja saat varmasti myös omalta jälleenmyyjältäsi.