Volvo kehittää jatkuvasti moottoreita ja ajoneuvoja, jotka ovat aikaisempaa polttoainetaloudellisempia. Koska polttoaineenkulutus pienenee, myös pakokaasupäästöt vähenevät. Yksi esimerkki: vuosien 1980 ja 2001 välisenä aikana 40-tonnisen Volvo F- tai FH12 -kuorma-auton moottorin teho ja normaalikäytön polttoainetalous maantieolosuhteissa on parantunut 25 %.
Ajoneuvon ja moottorin rakenteen lisäksi tavarankuljetusajoneuvon polttoaineenkulutus riippuu kuitenkin myös monista muista tekijöistä, kuten kuormasta, kuljettajasta, varusteista ja sääolosuhteista.
Kuljettaja ja omistaja
Vaikka ilmanvastus, vierintävastus ja voimansiirtojärjestelmän ominaisuudet vaikuttavat polttoaineenkulutukseen, rahdin määrä eli yksittäisessä kuljetuksessa toteutuva käyttöaste on edelleen merkittävin kilometritonnikohtaisiin eroihin vaikuttava tekijä. Ilmanvastus, vierintävastus, ajotapa ja tien ominaisuudet vaikuttavat myös polttoaineenkulutukseen. Kuljetusyritys voi pienentää polttoaineenkulutusta eniten suunnittelemalla reitit ja kuljetettavan rahdin määrän tehokkaasti.
Tekniset tiedot ja varustus
Yhdistelmän paino ja ajettavan tiestön kunto määrittävät, mikä malli on sopivin. Suuremmat moottorit ja painavammat yhdistelmät kuluttavat polttoainetta enemmän. Jos kulutus suhteutetaan rahdattuihin tonneihin kilometriä kohden, suhteellinen polttoaineenkulutus laskee lisättäessä yhdistelmän painoa. Varusteet ja muotoilu vaikuttavat nekin ilmanvastukseen ja edelleen polttoaineenkulutukseen. Jos ratkaisu on alusta alkaen optimaalinen, polttoaineensäästö voi olla yli 10 %.