Volvo FMX:n ajovalot
Tulkoon valkeus – mieluiten Bi-Xenon-valoista

Volvo FMX:ää varten kokonaan uudelleen suunnitellut uudet ajovalot ovat suorituskyvyltään samanveroiset kuin hiljattain Volvo FH -malliin kaukokuljetuksia varten kehitetyt ajovalot. Mutta niissä on pari ainutlaatuista lisäominaisuutta.

Näkyvyysasioiden asiantuntija Hanna Degermanin tavoitteena on tehdä Volvo FMX tunnetuksi parhaista ajovaloistaan.

Nämä päällä voi ajaa miltei ikuisesti

Valot uusiksi joka suhteessa

– Olemme päättäneet nousta näkyvyydessä alan ykköseksi, Hanna Degerman toteaa kuulostamatta kerskailevalta. – Näkyvyys on Volvo FMX:n kuljettajille tärkeä asia, koska heidän on toimittava soramontuilla, kaivoksissa ja metsissä, huonokuntoisilla ja huonosti valaistuilla teillä ja vieläpä usein pimeässä. Siksi nyt vakiona ovat entistä tehokkaammat, pitkäkantoisemmat ja leveämmät valot. Valojen suunnittelijan Stig Elofssonin mukaan kyse on erittäin merkittävästä parannuksesta.

– Uusien ajovalojen valoteho on todella huomattava. Ne vähentävät pimeässä ajamisen rasittavuutta ja parantavat kaikkien tielläliikkujien turvallisuutta.

Myös tehokkaan näköiset

Uudet ajovalot on sijoitettu entistä korkeammalle, ja näppärä muoto muistuttaa Stigin mielestä villisikaa. Mutta muotoilu ei perustu vain ulkonäköseikkoihin. Niistä on tehty myös entistä jykevämmät ja varmatoimisemmat. Uudet halogeenivalot kestävät kaikkein epätasaisimmankin maaston aiheuttaman tärinän. Valoasiantuntijat kokivat tämän käytännössä Brasilian viidakossa.

– Vaikeissa olosuhteissa hyvät ajovalot auttavat ehkäisemään kuorma-auton vaurioitumisen. Kaikki kuorma-auton pysäyttämiseen pakottavat syyt heikentävät tuottavuutta, Hanna Degerman sanoo.

Volvo FMX:n ajovalot

Valoa pimeyteen

Lisävarusteena saatavat Bi-Xenon-ajovalot ovat erittäin suorituskykyiset ja soveltuvat erityisen hyvin iäkkäämpien kuljettajien väsyneille silmille, Stig Eloffson kertoo. – Halogeeneihin verrattuna niiden valoteho on kaksinkertainen ja värilämpötila aivan eri luokkaa – kuin päivänvalossa ajaisi, Stig Eloffson vertaa. Hänen ilmeensä kirkastuu, kun hän toteaa: – Nämä päällä voi ajaa miltei ikuisuuden. Myös uudet Bi-Xenon-moduulit kestävät tärinää paljon entistä paremmin.

Ohjaamon tärinätesti

Volvo on suunnitellut oman tärinäkuvion simuloimaan pitkäaikaista ajoa yli urien, penkereiden ja kuoppien. Ohjaamon tärinätestissä uudet ajovalot altistetaan erittäin vaativalle ohjelmalle 300 testijakson verran. Bi-Xenon-valot ovat itse asiassa läpäisseet testin ja saaneet Stig Eloffsonin siunauksen. – Osat kestivät testin ja näyttivät sen jälkeen kuin uusilta, hän toteaa innostuneesti.

Fiksusti LED-valoilla

Kaksi valoversiota ovat muuten identtiset, mutta Bi-Xenon-moduuli korvaa alemman kahdesta halogeenilampusta. Niillä tehdään lähi- ja kaukovalot, joista jälkimmäisiä täydentää yläpuolinen halogeenimoduuli.

Huomiovaloina toimivat Volvolle tunnusomaiset, V-malliset LED-valoraidat. Niiden alaosa palvelee myös suuntavilkkuna, joka on toteutettu oranssilla valoraidalla. Kun suuntavilkku on päällä, sen näkyvyyttä korostetaan himmentämällä LED-valoraidan muut osat. Hanna Degermanille ratkaisun ainutlaatuisuutta tärkeämpää on siitä koituva käytännön hyöty: asiakkaalla on kaksi poltinta vähemmän vaihdettavana.

Ristikot valojen suojana

Ajovalonsuojat ovat tehdasasenteiset mutta vaihdettavat. Kuljettaja voi siis helposti vaihtaa maantie- ja maastoversion välillä. Ne ovat teräsvahvisteisia ja siten varsin vankkaa tekoa. Maastoversion hienojakoinen verkko estää pienten kivien iskut lasiin. Mutta kuinka hyvin verkko kestää isompia törmäyksiä?

Hanna Degerman

– Ei se sentään kengurua kestä, Stig Elofsson vastaa. – Mutta niillekin, jotka ajavat kuorma-autoa takamailla, myydään varmasti paljon nykyistä vähemmän vaihto-osia.

Näkyvyyttä riittää

Entä täyttääkö uusien valojen suorituskyky yhtiön asettamat tavoitteet näkyvyydelle? Hanna Degerman uskoo niin. – FMX:n valot ovat yhtä hyvät tai paremmat kuin missään muussa kuorma-autossa.

Tutustu uusiin, entistä parempiin ajovaloihin tässä

10
Ajovalot